Herään aamulla kellon soittoon, ja alan raapia silmiäni auki. Edessä on uusi työpäivä, tavallinen arkipäivä. Viihdyn työssäni, koska saan tehdä sitä omalla persoonallani, mukavassa ilmapiirissä.
Työpäivän jälkeen on sitten perhearkea: lapsien harrastuksia, ruuanlaittoa, ulkoilua ja kaikkea muuta, mitä siihen arkeen nyt sitten kuuluukaan. Aika kuluu kuin siivillä, asioita tapahtuu pum, pum, bang, bang -tahdilla. Ja näin saapuu ilta, ennen kuin sitä edes kunnolla ehtii tajuta: tämä on sitä arkea. Minä siis pidän tästä arjesta, vaikka se välillä imeekin voimia.
Mutta asioiden välille pitää löytää tasapainoa, tasapainoa, joka kantaa meitä eteenpäin ja auttaa meitä jaksamaan arjessa.
Itselläni on jo pitkään ollut vähän toisenlainen tapa ladata niitä paljon puhuttuja akkuja. Tämä tapahtuu aivan erityisessä paikassa, jonne teen pieniä matkoja. Usein olen tällä matkalla yksin, mutta toisinaan lähdemme koko perheen kanssa. Tämän matkan tarkoitus on ainakin hetkeksi pysähtyä, tutkia ja keskittyä vain itseensä. Tässä paikassa lataan akkuni.
Mikä tämä paikka sitten on?
Paikka ei ole arkkitehtuurisesti mikään nähtävyys, ei todellakaan. Lumon ja vetovoiman saa aikaan tämän paikan sisällä oleva, iso, valkoinen matto. Matto, jolle on vuodatettu hikeä, kyyneleitä ja välillä vähän vertakin, mutta enimmäkseen sitä hikeä.
Se on tatamin taika: sali, jossa käymme harjoittelemassa Brasilian jiu-jitsua. Itse olen kuluttanut tatamia eri kamppailulajien parissa jo noin 25 vuotta (tunnen itseni aina vanhaksi tässä kohtaa).
Tatamilta olen löytänyt itselleni tietynlaisen elämäntavan, jonka avulla pystyn tasapanoittamaan arkea ja elämää noin kokonaisuudessaan. Joka kerta kun saavun salille, vedän treenipuvun päälleni ja astun tatamille, jätän ihan kaiken taakseni, hetkeksi. Tällöin saan keskittyä itseeni ja käsillä oleviin harjoituksiin. Ja oikeastaan tatamilla ne muut asiat pitää jättää hetkeksi taakse, muuten tulee ei toivottuja vahinkoja.
Harjoitusten jälkeen onkin sitten levollinen olotila, ja olen taas valmis ottamaan arjen vastaan, juuri sellaisena kuin se näyttäytyy. Samalla tiedän, ettei mikään asia arjessa saa minua lannistumaan, sillä olenhan juuri edellisenä iltana tullut treeneistä ”ehjänä” kotiin.
Kirjoittaja:
Jari-Pekka Hiitola